“Opiston mieleenpainuvimpia hetkiä ei voi valokuvata tai pyydystää nauhurille. Niitä on vaikea selittää kyseleville lähimmäisille, sillä oikeita, kuvailevia sanoja ei tahdo löytyä. Nuo hetket kiitävät ohi jättäen mielen sopukkaan hykerryttävän hyvän mielen. Tuokiot yllättävät yhä uudelleen, sillä niitä ei kirjoiteta etukäteen viikonloppuohjelmaan saati lukujärjestykseen…”
Nainen, 19
“Tämä aika olkoon onnellisuutta ja kestäviä siltoja täynnä. Niitä siltoja pitkin on hyvä kulkea. Vaikka rotko on alhaalla syvä ja pimeä, niin silta kestää. Se on rakennettu taivaan puutarhojen puista…”
Nainen, 17
“…Friends here at opisto have also been blessing. They have helped me to grow. They have showed me many priceless lessons. Lessons that I will never forget. They offer many important ideas that can help later on in life. When I need of help in growing up, they are there to give support and guidance. Best of all they are believing and they can help you along in this journey of life…”
Mies, 19
“Rakotulen tekele humisee mukavasti. Ilma on mitä melkoisin. Aurinko paistaa niin hienosti näin keväällä. Täällä on hirveesti hyviä polttopuita, passaa poltella. On tuo rakotuli hyvä keksintö. Se palaa niin mahottoman kauan ja kyllä tarkenee. Mukava yö. Joutsenet laulaa. Kello on kai jo kaksi. Ei oikeen nukuta. Juteltiin illalla ja naurettiin niin kauheesti…”
Mies, 17
“…Havahdun. On iltapalan aika. Eräs ystäväni tulee vierelleni ja kyselee, missä olen ollut. On ihana huomata, että minuakin kaivataan. Minullakin on oma paikkani täällä. Jos lähtisin pois, se paikka jäisi tyhjäksi. Sitä paikkaa ei voisi kukaan muu korvata. “
Nainen, 20
“Opistokoti on mitä kaunein sana kuvaamaan tätä talvea. Olemme jokainen toinen toistamme tukemassa ja kannustamassa eteenpäin. Olemme olleet kuin suuri perhe, jossa jokaisella on oma paikkansa, niin hiljaisella kuin äänekkäälläkin, ja jokainen meistä on saanut kokea nämä ikimuistoiset ja mieleenpainuvat hetket. Ajat, joita jokainen meistä omana itsenään on ollut rakentamassa. “
Mies, 17
Ystäväni, astutko kanssani elämän polulle,
kuljetko kappaleen kivistä matkaa.
Kuuletko, kun kerron sinulle
että kanssani on hyvä jatkaa.
Ystäväni, hymyilläänkö yhdessä
kun nuoruutemme kevät on heräämässä.
Katsotaanko tulevaisuuteen, luottaen
sillä elämän voima on juuri tässä.
Ystäväni, tätä hetkeä eläen,
sinun kanssasi astellen
me kuljemme kohti huomista,
toinen toistamme tukien.
Annika Saari, 97-98