Opiston oppilaskunta muodostaa pienoisyhteiskunnan, jossa saadaan valmiuksia yhteiskunnallista toimintaa varten. Oppilaskuntaa ohjaavat kuraattori ja vapaa-ajan ohjaaja.
Opistoneuvosto vastaa oppilaskunnan toiminnasta. Opistoneuvoston puheenjohtajana toimii presidentti, joka valitaan vaaleilla. Lautakunnat valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan, joka toimii opistoneuvoston jäsenenä. Lisäksi opistoneuvostoon kuuluu henkilöstön edustaja, johtokunnan edustaja sekä kuraattori ja vapaa-ajan ohjaaja. Kaikki opiston opiskelijat ja työntekijät toimivat jonkun lautakunnan jäseninä.
Opistoneuvosto kokoontuu lukuvuoden aikana keskiviikkoisin ja sen alaisuudessa toimivat lautakunnat keskimäärin joka toinen viikko. Neuvostossa ideoidaan opiston yhteisiä tapahtumia ja vapaa-ajan toimintaa oppilaiden omien ajatusten pohjalta. Oppilaiden ideat käsitellään opistoneuvostossa ja viedään tarvittaessa eteenpäin kasvatustiimiin. Kasvatustiimin oppilaskuntaa koskevat asia välittyvät lautakuntiin opistoneuvoston kautta.
Opistoneuvoston alaisia lautakuntia on 14. Ne muodostetaan suuntautuneisuuden ja kiinnostuksen perusteella, minkä kartoittamiseksi opiskelijoille toteutetaan lukuvuoden aluksi kysely. Lautakunnat osallistuvat vuorollaan viikonvaihteiden teemapäivien järjestämiseen ja osallistuvat varojen keräämiseen kevään opintomatkan hyväksi.
